Dinner is served

Loma alkaa olla paketissa. Viimeinen lomaviikko menikin kotona kun poika sairastui ärhäkkään virustautiin. No nyt sitten oli aikaa puuhailla keittiössä ja grillin ääressä. Loman kiireettömiä aamuja vietettiin hartaasti.

Yhtenä aamuna syötiin koko perheen herkkua, riisipuuroa. Tein puuron lopusta ensimmäistä kertaa myös karjalanpiirakoita. Kahdeksan piirakan koe-erä. Ai että oli hyviä :) Ei kauniita. Pohjan reseptin löysin Valion sivulta

Grilli kuumeni useasti. 

Tässä yhden illan illallinen. 



Friteerattuja kananpaloja, dijon-perunasalaattia, meatlover-hodareita, ribsejä, coleslawta, marinoitua punasipulia, paahdettua sipulia, suolakurkkuja, valkosipulimajoneesia. Vieraana tätä pöytää tyhjentämässä pyörähti Crisi ja Karo.

Perunasalaatti keikaistiin tällaisella reseptillä:

Dijon-sinappi perunasalaatti
Kilo perunaa
kaksi kovaksikeitettyä kananmunaa silputtuna
1 dl dijon sinappia
½ dl silputtua ruohosipulia
½ dl valkoviinietikkaa
puolikas sipuli, hienoksi silputtuna
2 valkosipulikynttä silputtuna
2 dl majoneesia
1 tl  wasabi.-tahnaa
½ tl punaista chilirouhetta
½ tl suolaa
¼ tl jauhettua mustapippuria

Keitin perunat napakan kypsäksi. Jäähdytys ja kuutioin perunat pieniksi kuutioiksi. Viinietikka perunoiden päälle. Valkosipuli, sipuli, kananmuna, ruohosipuli ja sinappi perunoiden päälle. 

Majoneesi, wasabi, suola, pippuri ja chilirouhe keskenään pienemmässä kulhossa. Kastike salaatin päälle ja kääntin varovasti ettei perunat hajoa. Pari tuntia kylmää jääkaapissa ennen tarjoilua.

Kesän lämpimin päivä. 



Tänään oli hieno päivä. 

Aamulla possun niska grilliin ja tiedossa oli pulled pork bbq hampurilaisia. Niitä tosin virittelin hiukan pidemmälle. Pulled pork lihan lisäksi jauhelihapihvi, cheddaria ja pekonia väliin.. Aika lihaista. 

Hampurilaisen inspiraationa toimi Oulun kesälomavierailun löydös. Kauppuri 5 Burger-ravintolan Teurastaja-burger. 


Maanantaina sit töihin.

Viikonlopun aikana pikkumiehen virustautikin helpotti. Onneksi. Nyt on taas kaikki hyvin.

Kommentit